Parkinsonin taudin oireet

Oireet ja taudinkulku

Parkinsonin taudin yhteydessä usein esiintyviä motorisia eli erilaisina liikehäiriöinä ilmaantuvia oireita ovat lepovapina, lihasjäykkyys, liikkeiden hitaus ja tasapainovaikeudet.

Erilaisia autonomisen hermoston toimintahäiriöitä voi esiintyä. Tällaisia ovat muun muassa ihon rasvoittuminen, hikoilun lisääntyminen, asennon vaihdokseen liittyvä verenpaineen lasku, ummetus ja virtsarakon toiminnan häiriöt.

Lisäksi sairauteen liittyy joskus unihäiriöitä, päiväaikaista uneliaisuutta ja voimakasta uupumusta. Myös tiedollisten toimintojen ja tunne-elämän häiriöitä kuten tunneherkkyyden lisääntymistä, masennusta, aloitekyvyn heikkenemistä, ajatusten hidastumista ja muistiongelmia voi esiintyä. Harvoin kuitenkaan yksi ihminen saa näitä kaikkia oireita.

Parkinsonin tauti on varsin monimuotoinen sairaus. Oireiden painottuminen, esiintyminen ja oireiden aiheuttama haitta ovat jokaisella erilaiset. Jollakin vapina on pääoire, kun taas toinen ei vapise lainkaan, vaan kärsii lähinnä hitaudesta ja kankeudesta.

Oireita on tyypillisesti aluksi vain toisella puolen kehoa. Useimmiten oireet alkavat kädestä tai jalasta ja etenevät kuukausien tai vuosien aikana saman puoleiseen toiseen raajaan ja vasta myöhemmin vastakkaisen puolen raajoihin. Tässäkin on suuria eroja. Koska solutuho aivoissa ei tapahdu tasaisesti, myös oireet vaihtelevat.

Parkinsonin tauti on etenevä sairaus ja siksi myös oireet muuttuvat vähitellen hankalammiksi. Jonkun toimintakyky saattaa huonontua muutamassa vuodessa olennaisesti, kun taas joku säilyy vähäoireisena useita vuosikymmeniä. Suurin osa sijoittuu kuitenkin näiden ääripäiden väliin. On tärkeää muistaa, että Parkinsonin taudissa itsehoidolla on suuri merkitys: esimerkiksi liikunnalla voi ylläpitää liikkuvuutta ja säilyttää toimintakykynsä mahdollisimman pitkään. Lue lisää Parkinsonin taudin hoidoista.

Vapina eli treemori

Vapina on ensimmäinen oire 70 %:lla Parkinsonin tautiin sairastuneista. Vapina ilmaantuu usein ensin sormiin. Tyypillisimmin vapina alkaa toisesta kädestä ja leviää sitten kuukausien tai vuosien kuluessa samanpuoleiseen alaraajaan, sitten toisen puolen raajoihin ja joskus alaleukaan ja kieleen. Pää sen sijaan ei vapise. Toisen puolen raajat saattavat vapista enemmän koko sairauden ajan.

Kaikilla vapinaa ei esiinny lainkaan. Jollakin se voi olla koko sairauden ajan hyvin lievää ja ajoittaista. Vapina saattaa olla myös voimakasta, ja joskus se voi olla ainoa taudin aiheuttama todellinen haitta. Parkinsonlääkkeiden teho vapinaan on heikompi kuin niiden teho jäykkyyteen ja hitauteen.

Sairauden alkuvaiheessa vapina on ajoittaista ja ilmenee esimerkiksi jännittäessä tai hermostuessa kuten muihinkin sairauksiin liittyvä vapina. Vapina esiintyy tyypillisesti levossa eli silloin, kun ei yritä tehdä mitään, ja useimmiten jopa häviää tai vaimenee tahdonalaisen liikesuorituksen yhteydessä. Lievän vapinan voi saada lakkaamaan tahdonalaisesti. Vapina vaihtelee minuuttien ja tuntien aikana huomattavasti, ja on riippuvainen raajan asennosta. Stressi, hermostuminen ja uupumus tyypillisesti pahentavat vapinaa.

Jäykkyys eli rigiditeetti

Parkinsonin taudissa lihasjänteys lisääntyy ja lihaksiin ilmaantuu jäykkyyttä. Liikkeen aikana venyvä lihas ei rentoudukaan kuten ennen sairastumista, vaan vastustaa liikettä. Myös lihasten lepojänteys lisääntyy. Lihassuorituksen yhteydessä jännittyvät usein myös sellaiset lihakset, jotka eivät osallistu liikkeeseen.

Jäykkyys on voimakkaampaa vartaloa lähellä olevissa lihaksissa (esimerkiksi niska, olkapää, lonkka) kuin ääreisosien lihaksissa (esimerkiksi nilkka ja ranne). Muiden oireiden tapaan myös jäykkyys on yleensä voimakkaampaa, sillä puolella, josta sairaus on alkanut.

Usein jäykkyys ja hitaus liittyvät toisiinsa. Jäykkyys voi vaikeuttaa käsien pujottamista paidan tai takin hihoihin ja taipumista kenkiä jalkoihin laittaessa tai selkää pestessä. Jäykkyyteen voi liittyä myös lihaskipuja.

Liikkeiden hitaus eli bradykinesia

Parkinsonin tautiin kuuluu jossain määrin liikkeiden hitautta, vaikka erot sairastavien välillä ovatkin huomattavia. Liikkeen aloittaminen voi olla normaalia hitaampaa, ja liike voi olla normaalia hitaampi aloittamisen jälkeen. Huomaamatta tapahtuvaa liikehdintää, kuten käsien liikuttelua puhetta tehostamaan tai jalan nostamista istuessa vuoron perään toisen päälle, on parkinsonpotilaalla vähemmän kuin muilla.

Hitaus ilmenee kävellessä ns. myötäliikkeiden vaimentumisena tai puuttumisena: käsi tai kädet eivät heilahtele rennosti kävelyn tahtiin. Jollakin myötäliikkeen häviäminen toiselta puolelta on taudin ensimmäinen oire.

Usein sairastava valittaa lihasheikkoutta, mutta varsinaista heikkoutta ei voida todeta. Lihasheikkouden tunne johtuu siitä, että lihasten kyky suorittaa jatkuvia ja tiheästi toistuvia lihassupistuksia on heikentynyt. Näin ollen jaksottaisen liikesuorituksen automaattinen toteuttaminen käy vaikeaksi. Esimerkiksi kun kättä panee nopeasti vuoronperään nyrkkiin ja avaa, liike muuttuu kerta kerralta kankeammaksi. Hetkellisen voimaa vaativan lihasliikkeen suorittaminen kyllä onnistuu, mutta voiman ylläpitäminen ja liikkeen toistaminen ei onnistukaan yhtä helposti.

Parkinsonin tautia sairastavan katse saattaa näyttää tuijottavalta, kun silmien räpyttely harvenee. Kasvojen lihasten hitaus saa sairastuneen usein näyttämään ilmeettömältä (hypomimia). Myös eri tunnetiloja kuvaava ilmehdintä on aiempaa vähäisempää, mikä ei tietystikään tarkoita sitä, etteivätkö tunnetilat vaihtelisi kuten ennenkin.

Myös kielen ja nielun lihakset toimivat hitaammin ja kankeammin, mikä voi aiheuttaa puheen muuttumisen hiljaisemmaksi ja epäselvemmäksi. Sormet tulevat kömpelömmiksi, ja tämä näkyy esimerkiksi kirjoitusvaikeuksina ja napittamisen hankaloitumisena. Käsiala saattaakin muuttua pienemmäksi jo vuosia ennen diagnoosin saamista.