Ajankohtaista

Välitämme tietoa tutkimuksista, hoidoista ja itsehoitomahdollisuuksista. Vertaistarinoita unohtamatta. Selaa uutisia ja henkilötarinoita.

Tajuttomuuden aiheuttava aivovamma lisää Parkinsonin tautiin sairastumisen riskiä

20.9.2016

Parkinsonin tautiin sairastumisen riski on suurempi potilailla, joilla on ollut elämänsä aikana tajuttomuuden aiheuttama aivovamma. Tutkimuksessa ei kuitenkaan saatu näyttöä siitä, että aivovammat lisäisivät dementian tai Alzheimerin taudin riskiä toisin kuin eräissä aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu.

Tuore yhdysvaltalaistutkimus kokosi yhteen aineistoa aivovammojen ja myöhempien neurologisten sairauksien yhteyksistä. Aineisto koottiin kolmen aiemman tutkimuksen tiedoista. Aineisto koostui yhteensä 7 100 keskimäärin 80-vuotiaan potilaan seurantatiedoista.

Tutkimuksen mukaan aivovamman saaneet sairastuivat Parkinsonin tautiin arviolta lähes neljä kertaa todennäköisemmin kuin verrokkiryhmä. Parkinsonin taudin oireet myös etenivät aivovamman kokeneilla nopeammin.

Aivovammat eivät lisänneet dementian tai Alzheimerin taudin riskiä. Sen sijaan pienet mikroinfarktit olivat aivovamman kokeneilla tavallista yleisempiä. Mikroinfarktit altistavat dementialle. Aivovamman saaneilla oli myös verrokkiryhmää useammin dementiaa aiheuttavia Lewyn kappaleita.

Tutkimus julkaistiin Jama Neurology -lehdessä.

Parkinsonin tautia sairastaa noin 14 000 suomalaista. Se on parantumaton, tuntemattomasta syystä johtuva hermostollinen sairaus, joka aiheuttaa mm. vapinaa, lihasjäykkyyttä ja liikkeiden hidastumista. Yleensä tauti todetaan 50–70-vuotiailla.

Asiasta uutisoi Uutispalvelu Duodecim:
http://www.terveysportti.fi/terveysportti/uutissorvi_uusi.uutissivu?p_uutis_id=19303​

Julkaistu 20.9.2016

Lue myös