Jussi Hyrylä aloitti taiteen tekemisen sairastuttuaan Parkinsonin tautiin. Sattuman kautta Hyrylä tutustui tuttavansa kautta ryhmätaideterapeutti Tommi Ojalaan. Siitä lähti idea toteuttaa yhdessä taidenäyttely Porissa.
Piirtäminen on ollut osa lappeenrantalaisen Jussi Hyrylän elämää jo lapsesta asti. Taiteilijaksi vuonna 1970 syntynyt Hyrylä kehittyi kuitenkin vasta myöhemmin.
– Sain Parkinsonin taudin diagnoosin vuoden 2006 keväällä. Tauti eteni nopeasti. Eläköidyin vuonna 2011, ja DBS-hoidon sain vuonna 2012. Sen myötä heräsi ajatus, että elämässä pitää tehdä jotain kivaakin. Vuonna 2014 ostin hiilikynät ja aloin piirrellä, Hyrylä muistelee.
Hyrylän ystävä alkoi kysellä, oliko tämä ajatellut värittää teoksiaan. Sen jälkeen hän suositteli Hyrylää kokeilemaan öljyvärejä.
– Menin taidekursseille Helsingin työväenopistoon, niin ikään ystävän suosituksesta. Opiskelin siellä kolme vuotta Sirpa Häklin johdolla, vuodet 2015–2017. Lisäksi olen tietysti oppinut itse, ja Joutsenon opistossakin olin viikon verran apurahojen myötä. Se oli vuonna 2016, luettelee Hyrylä.
Sattuma yhdisti taiteen ystävät
Hyrylä oli Lappeenrannassa viettämässä iltaa Etelä-Karjalan Osuuspankin Art@Bars -tilaisuudessa. Hän tapasi siellä sattumalta nuoruuden kesätyökaverinsa, jonka seurueessa oli porilainen ryhmätaideterapeutti Tommi Ojala Satakunnan Syöpäyhdistyksestä.
– Vaikka Hyrylä on parkinson- eikä syöpäpotilas, hän on niin intohimoinen taiteilija, että hän sopii Syöpäyhdistyksen taideterapian 10-vuotisjuhlateemaan ja terveyden edistämisnäkökulmaan. Ehdotin, että hän saisi pitää tiloissamme taidenäyttelyn. Hyrylä innostui, ja tässä sitä ollaan, Ojala kertaa tapahtumaketjua.
Lappeenrannassa tapahtuneen kohtaamisen jälkeen Ojala ja Hyrylä löivät taiteelliset hynttyyt yhteen, ja siitä syntyi Sur Real -taidenäyttely Poriin Syöpäyhdistyksen tiloihin. Avajaisia vietettiin 6. toukokuuta runsain joukoin.
– Olo on vielä suhteellisen rento. Tässä on minun sieluni ja vereni. Vieläkin menee kylmät väreet, kun ajattelee tätä kontekstia. Tänne saapuvat ihmiset tulevat juuri tämän asian vuoksi, Hyrylä kuvailee tuntemuksiaan juuri ennen avajaistilaisuuden alkua.
Ikävät asiat unohtuvat
Luonto on aina ollut lähellä Hyrylän sydäntä. Hänen ystävänsä kuvaili juhlapuheessaan Hyrylän olevan kova kalamies, ja ystäväporukalla he ovat kiertäneet paljon Suomea. Kyseinen teema on vahvasti läsnä Hyrylän teoksissa, joissa näkyy vaikutteita muun muassa Ylläkseltä ja Haltilta.
– Sairauden edetessä olen ehkä yksinkertaistanut kuvia. Mutta oma ajatukseni on, että teokseni ovat näkemykseni siitä, miltä jokin näyttää tai kuuluisi näyttää. Taide on muutenkin tärkeää ihmisille, niin pääsee eroon näistä viruksista ja muista ikävistä asioista, joita ympärillämme on ollut. Myös oman elämän ikävämmät muutokset unohtuvat, kun pääsen maalaamaan, Hyrylä kertoo.
Hyrylä itse ei käy taideterapiassa, mutta Ojala on tyytyväinen, että Hyrylälle avautui tätä kautta mahdollisuus tulla kuulluksi ja nähdyksi taiteensa kautta.
– Taide itsessään ei ole terapiaa, mutta esimerkiksi Jussi tekee terapeuttista taidetta. Hän on ensisijaisesti kuvataiteilija, ja terapeuttisuus tulee siinä sivussa. Näyttelyn myötä hän pystyy kokemaan taideterapeuttisen kokemuksen, Ojala havainnollistaa.
Mitä taideterapia on?
Ojala kuvailee taideterapian olevan nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Taideterapiassa taide on vahvasti läsnä vuorovaikutuksen tukena.
– Taideterapia ei ole harrastus, vaan psykoterapeuttinen terapiamuoto. Siinä tapahtuu terapeutin, asiakkaan ja taiteen välistä vuorovaikutuksen havainnointia, Ojala painottaa.
Taideterapiassa ei Ojalan mukaan mennä mikään tietty menetelmä edellä.
– Aina mennään asiakaslähtöisesti. Materiaaleja käytetään vaihdellen, ja pelkkä hengittäminen ja turvallisuuden tunne on tärkeää. Kehokin voi tehdä kuvaa pelkästään olemalla, vaikka toki täällä piirretään, maalaillaan, ja niin edelleen.
Kohtaamisia Ojala sopii asiakkaan kanssa yleensä siten, että niitä on kahden viikon välein yhteensä kymmenen kertaa. Tapaamisten kesto on puolitoista tuntia.
– Tarpeen mukaan jatketaan vaikka vuoden tai kahden vuoden pituiseksi prosessiksi.
Ennakko-osaamista ei vaadita, jotta voi osallistua taideterapiaan. Terapiassa luotuja teoksia ei tulkita tai arvostella. Niistä ei myöskään pyritä löytämään piilomerkityksiä.
– Eniten taideterapiasta hyötyvät ihmiset, jotka heittäytyvät rohkeasti alttiiksi omalle elämänkerralleen, ja haluavat tutkia omaa elämäänsä. Tärkeintä on olla utelias, Ojala summaa.
Julkaistu Hermolla-lehdessä 3/2023
Kuvat: Satu Matikainen
