Myönnetyt apurahat julkistetaan Maailman Parkinson-päivänä 11.4.2025 Kuopiossa Liikehäiriösairauksien liiton seminaarissa.
Suomen Parkinson-säätiö varmistaa väitöskirjojen loppukiriä apurahoin
Säätiön vuotuisissa apurahamyönnöissä keskityttiin tänä vuonna tukemaan väitöskirjojen loppuvaiheita sekä jatkettiin tukea hyvässä vauhdissa oleville liikehäiriötutkimuksille. Kolmen vuoden erikoisapuraha 50 000 euroa myönnettiin kuopiolaiselle molekyylilääketieteen tutkimusjohtajalle Šárka Lehtoselle. Apurahoja myönnettiin yhteensä 155 800 euroa.
Väitösapurahat suunnattiin pääsääntöisesti projekteille, joissa väitöskirja on valmistumassa tänä tai ensi vuonna. Tukea myönnettiin muun muassa turkulaiselle tutkimukselle, joka selvittää mustatumakkeen merkitystä epätyypillisessä Parkinsonin taudissa sekä ei-motoristen oireiden ja vapinan ennustearvoa taudin puhkeamisessa. Lisäksi rahoitettiin edelleen helsinkiläistä tutkimusta, joka tutkii suoliston desulfovibrioiden merkitystä taudissa sekä mahdollisten ravintolisien positiivisia vaikutuksia. Unitutkimusta ja aivojen kasvutekijöihin liittyvää tutkimusrahoitusta jatkettiin. Myös oululainen tutkimuslinja suoliston vesikkeleiden koostumuksesta sai jatkorahoitusta. Kyseinen tutkimus on laajenemassa suun ja nenän bakteereihin.
Erityisapuraha myönnettiin Kuopioon Šárka Lehtosen ryhmälle, joka tutkii Parkinsonin taudin syntymekanismia ns. body-first-teorian pohjalta. Tutkimuksessa hyödynnetään kaksiosaisia mikrokammioita, joista toiseen voidaan istuttaa suoliston soluja ja toiseen aivojen dopamiinineuroneita. Suolistosoluja voidaan ärsyttää fibrilleillä tai jo saatavilla olevilla potilaiden ulosteuutteilla. Ryhmän biokemialliset ja molekyylibiologiset tutkimusmenetelmät ovat laaja-alaisia. Tästä hakukategoriasta päätettiin lisäksi rahoittaa kertaluonteisesti kahden potilastutkimuksen materiaalikuluja: turkulainen ryhmä hyödyntää body-mapping-tekniikkaa Parkinsonin taudin kehollisten tuntemusten visualisoinnissa ja oululainen ryhmä tutkii parkinsonpotilaiden lihasten mitokondrioita.
Muut apurahat tukevat turkulaista endosytoositutkimusta sekä kuopiolaista hiirimalliin perustuvaa tutkimusta, joka selvittää silmänpohjasairauden ja liikehäiriöiden yhteyksiä. Helsingissä puolestaan tutkitaan Parkinsonin taudin etäseurantaa ja aivostimulaation onnistumista aiempien tutkimusten asiakirjojen pohjalta.
Matka-apurahoja myönnettiin muutamiin eurooppalaisiin alan konferensseihin, kuten Alzheimer/Parkinson-kokoukseen Wienissä. Lisäksi tuettiin kolmea matkaa Yhdysvaltoihin Gordon-konferenssiin sekä osallistumista konferensseihin Kiinassa ja Havaijilla (Movement Disorders).
Apurahahakijoista 44 prosenttia sai myönteisen päätöksen. Matka-apuraha myönnettiin 53 prosentille hakijoista.
Apurahan saajat tutkimuksen ja suorituspaikan mukaan
Erityisapuraha: 50 000 euroa, myönnetty jaettuna kolmeksi vuodeksi.
• FaT, tutkimusjohtaja, Šárka Lehtonen, Itä-Suomen yliopisto aiheenaan Microbiome targets for personalised treatment and prevention of synucleinopathies (Mikrobisto kohteena synukleopatioiden yksilölliseen hoitoon ja ehkäisyyn). Suorituspaikkana A.I.Virtasen Instituutti, molekyylilääketiede, Kuopio.
Väitöstutkimuksiin: yhteensä 52 900 euroa, tukien 9 tutkimushanketta (23 työskentelykuukautta).
Helsingin yliopisto
• Prov. Antti Jämsä, Farmakologian ja lääkehoidon osasto, Farmasian tiedekunta, aiheenaan ”TMEM175-ionikanava Parkinsonin taudin lääkevaikutuskohteena”, 6 900 euroa;
• M.Sc. Khosrow Mohammadi, aiheenaan “Impact of Biogenic Iron Sulfide Nanoparticles on Desulfovibrio Metabolism and Alpha- Synuclein Aggregation in a C. elegans Parkinson’s Disease Model (Biogeenisten rautasulfidinanohiukkasten vaikutus desulfovibrio-aineenvaihduntaan ja alfasynukleiinin aggregaatioon C. elegansin Parkinsonin taudin mallissa)”, 4 600 euroa;
• LL Eemil Partinen, aiheenaan ”Miten uni vaikuttaa Parkinsonin taudin ennusteeseen?”, 6 900 euroa;
• M.Sc. Sima Talebzadeh, aiheenaan ”Identification of Desulfovibrio inhibiting compounds to control Parkinson´s disease (Desulfovibrioa inhiboivien yhdisteiden tunnistaminen Parkinsonin taudin hallitsemiseksi)”, 6 900 euroa;
• Prov. Tuulikki Viljakainen, Farmasian tiedekunta, aiheenaan ”Parkinsonin taudin mallit hermokasvutekijöiden tutkimuksessa”, 6 900 euroa;
Oulun yliopisto
• MA Jenni Holappa, Logopedian tutkimusyksikkö, aiheenaan ”The effect of radio frequency thalamotomy on voice, speech and swallowing in patients with Parkinson’s disease and essential tremor (RF-talamotomian vaikutus ääneen, puheeseen ja nielemiseen Parkinsonin tautia ja essentiaalista vapinaa sairastavilla potilailla)”, 4 600 euroa;
• FM Sonja Karikka, Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta, aiheenaan ”Role of extracellular vesicles released by human gut microbiota in Parkinson’s disease. (Suolistobakteerien erittämien nanopartikkelien rooli Parkinsonin taudissa), 6 900 euroa;
Turun yliopisto
• LK Emmilotta Backman, Kliiniset neurotieteet, aiheenaan ”Clinical significance of nigral neuropathology in atypical parkinsonisms (Nigraalisen neuropatologian kliininen merkitys atyyppisissä parkinsonismeissa)”, 4 600 euroa;
• LK Aino Kuusela, Neurotoimialue Tyks, aiheenaan ”Phenotype and Non-Motor Symptoms in Essential Tremor (Kliininen ilmiasu ja ei-motoriset oireet essentiaalisessa vapinassa)”, 4 600 euroa.
Muuhun tieteelliseen tutkimukseen: yhteensä 39 800 euroa, myöntäen 7 apurahaa (6 työskentelykuukautta).
Helsingin yliopisto
• LL (väitellyt) Maija Koivu, HUS, Neurokeskus, aiheenaan ”Syväaivostimulaatiohoito essentiaalisessa vapinassa”, 2 300 euroa;
• LT Laura Mäkitie, HUS, aiheenaan ”Parkinsonin taudin etäseuranta ja oirearviointi tekoälyn avulla”, 2 300 euroa;
Itä-Suomen yliopisto
• FaT Markus Forsberg, farmasian laitos, aiheenaan ”Parkinsonin tauti ja verkkokalvon ikärappeuma: katekoli-O-metyylitransferaasiaktiivisuuden merkitys”, 5 000 euroa;
Oulun yliopisto
• FT (dos.) Laura Kytövuori, Neurokeskus, Kliinisen lääketieteen yksikkö MRC Oulu, aiheenaan ”Contribution of mitochondrial dysfunction to the diverse phenotypes of Parkinson’s disease (Mitokondriohäiriöt Parkinsonin taudin moninaisissa ilmiasuissa, PDNEF-tutkimus), 10 000 euroa;
Turun yliopisto
• LT Elina Jaakkola, TYKS Neuro, aiheenaan ”Ei-motoriset oireet levottomat jalat -oireyhtymässä ja essentiaalisessa vapinassa”, 3 300 euroa;
• MD, PhD Juho Joutsa, Turku Brain and Mind Center, Kliiniset neurotieteet, aiheenaan ”Bodily sensation mapping in Parkinson’s disease, BSM-PD (Keholliset tuntemukset Parkinsonin taudissa), 10 000 euroa;
Åbo Akademi
• PhD Prasannakumar Deshpande, Turku Bioscience, aiheenaan ”Investigating the consequence of differential AAK1 phosphorylation in regulation of synaptic vesicle endocytosis in models of Parkinson’s Disease (Endosytoosin toimintahäiriö Parkinsonin taudissa)”, 6 900 euroa.
Matka-apurahat: Yhteensä 13 100 euroa, mahdollistaen 9 tutkijan osallistumisen kansainvälisiin konferensseihin ja seminaareihin.
• PhD Elizabeth Ellis, Turun yliopisto, 1 300 euroa;
• M.Sc., prov. Irena Hlushchuk, Helsingin yliopisto, 1 000 euroa;
• PhD Fikret Kapucu, Tampereen yliopisto, 1 300 euroa;
• LL Kalle Niemi, Turun yliopisto, 2 300 euroa;
• FM Jonna Niskanen, Itä-Suomen yliopisto, 1 300 euroa;
• M.Sc. Brunaldo Renzi, Helsingin yliopisto, 2 300 euroa;
• M.Sc. Olesya Shpironok, Helsingin yliopisto, 1 300 euroa;
• LT Jussi Sipilä, Itä-Suomen yliopisto, 1 300 euroa;
• PhD Vassileios Stratoulias, Helsingin yliopisto, 1 000 euroa.
Suomen Parkinson-säätiö on sitoutunut tukemaan innovatiivista ja merkityksellistä tutkimusta liikehäiriösairauksien parissa. Tämän vuoden apurahat ovat osoitus säätiön jatkuvasta panostuksesta tieteelliseen edistykseen ja potilaiden hyvinvointiin. Lisätietoja säätiön myöntämistä apurahoista ja tutkimushankkeista löytyy säätiön verkkosivuilta parkinsonsaatio.fi.