Ajankohtaista

Välitämme tietoa tutkimuksista, hoidoista ja itsehoitomahdollisuuksista. Vertaistarinoita unohtamatta. Selaa uutisia ja henkilötarinoita.

SoveLi ry:n toiminta loppuu

12.12.2023

TIEDOTE 7.12.2023

SoveLi ry:n toiminta loppuu

Soveltava Liikunta SoveLi ry:n ylimääräinen kokous päätti toisessa päättävässä kokouksessaan 5.12.2023 purkaa yhdistyksen.

Soveltava Liikunta SoveLi ry oli valtakunnallinen asiantuntijajärjestö, joka perustettiin 30 vuotta sitten. Yhdistys kokosi yhteen kansanterveys-, potilas- ja vammaisjärjestöjä, jotka edistävät soveltavaa liikuntaa.

Yhdistyksen tavoitteena oli parantaa pitkäaikaissairaiden ja toimintarajoitteisten henkilöiden mahdollisuuksia terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan, soveltavaan liikuntaan sekä aktiiviseen elämäntapaan.

Toimintaympäristömme, yhteiskuntamme ja varsinkin urheilu- ja liikuntajärjestöjen viitekehys on muuttunut yhdistyksen olemassaolon aikana valtavasti.

Opetus- ja kulttuuriministeriön yleinen liikuntaa edistävien järjestöjen yleisavustus on jo ennestään ollut yhteisömme osalta laskemaan päin.

Tämän takia SoveLin hallitus alkoi aiemmin tänä vuonna pohtia soveltavan liikunnan uutta tulevaisuutta. Jäsenjärjestöjen yhteisellä päätöksellä yhdistys purettiin.

SoveLin purkamiseen liittyvien kulujen ja muiden velvoitteiden maksamisen jälkeen jäljelle jäävä SoveLin omaisuus luovutetaan Liikuntatieteellinen Seura ry:lle soveltavan liikunnan edistämiseen.

Soveltava liikunta ei lopu. Tulevaisuudessa soveltavaan liikuntaan kohdentuvat määrärahat halutaan vain käyttää entistä tehokkaammin.

Kiitos yhteistyöstä kaikille mukanaolijoille ja yhteistyökumppaneille vuosien varrella.

Lisätietoja:
Janne Mikkonen, puheenjohtaja
+358 50 310 6608
Jari Kostiainen, toiminnanjohtaja
+358 40 511 5941

Liikehäiriösairauksien liitto näkee tärkeänä soveltavan liikunnan jatkossakin. Soveltava Liikunta ry on aikoinaan toiminut liittomme kanssa samoissa tiloissa ja tuottanut liikehäiriösairaille tietoa
soveltavasta liikunnasta vuosien ajan. Olemme arvostaneet SoveLin asiantuntemusta ja toivotamme sen osaaville asiantuntijoille hyvää jatkoa.

Lue myös