Perniöläisellä Tapani Wikströmillä on ollut viiden vuoden ajan Parkinsonin taudin hoidossa käytettävä lääkepumppu. – Pumppu helpotti elämää. Sain sen avulla lääkettä tasaisesti ja olo parani, kiittelee nyt jo pitkään eläkkeellä ollut entinen maalausalan yrittäjä.
Parkinsonin taudin oireita maalausalan yrittäjänä toiminut Tapani Wikström tunsi jo kolmisenkymmentä vuotta sitten.
– Hajuaistini heikkeni, vasen käteni alkoi jäykistyä ja siinä alkoi myös ilmetä pientä vapinaa. Ihmettelin, mistä oikein on kysymys. En osannut vielä silloin huolestua.
Vuonna 2007 Tapani meni lopulta neurologin vastaanotolle, kun jäykkyys oli salakavalasti lisääntynyt jo niin, että kävely alkoi olla väliin hankalaa.
– Diagnoosi tuli lääkäriltä aika nopeasti. Se oli Parkinsonin tauti. Tämä tieto oli oikeastaan helpotus. Nyt oli vihdoin selvillä mistä nuo oireet johtuivat ja aloin saada heti lääkitystä, nyt 67-vuotias Tapani kertoo.
Lääkitystä lisättiin pikku hiljaa, mutta silti tauti eteni ja muutamassa vuodessa oireet pahenivat.
– Aika usein unohdin myös ottaa pillereitä. Silloin tilani huononi nopeasti ja menin aikamoiseen juntturaan. Kävely ei onnistunut oikein millään, Tapani muistelee.
Pumppu käyttöön
Vuonna 2017 neurologi ehdotti, että tutkittaisiin pumpun käyttöönottoa Parkinsonin taudin hoidossa.
– Päätimme yhdessä lääkärin kanssa, että kokeillaan. Eihän minulla ollut oikeastaan kuin voitettavaa.
Päätöstä ottaa lääkeainetta pumppaava laite käyttöön helpotti se, että tarjolla oli uusi pumppuversio, jota varten ei tarvinnut tehdä avannetta vatsaan.
– Tapanin käyttöön päätettiin ottaa niin sanottu apomorfiinipumppu. Se on vähiten ihmiseen kajoava hoito, jossa ei tehdä reikää ohutsuoleen asti vaan lääkeaine kulkee pumpusta letkua pitkin neulaan, joka on pistetty ihon alle vatsakudokseen, kertoo Anne Wikström, joka on huolehtinut aviomiehensä Parkinsonin taudin vaatimista järjestelyistä.
Sekä Tapania että Annea jännitti, miten he pärjäisivät pumpun kanssa.
Aluksi apomorfiinin annostelun sopivuutta selvitettiin Turun yliopistollisessa sairaalassa. Muutaman päivän aikana Wikströmeille myös opetettiin pumpun käyttö aivan kädestä pitäen.
– Kotona sitten toimin ohjeiden mukaan: lääkeannos kerran vuorokaudessa pumppuun, neula Tapanin vatsaan, letku kiinni ja pumppu käyntiin, Anne kuvailee uusia rutiinejaan.
Kännykän kokoista pumppua Tapani on pitänyt kaulassaan aamusta iltaan. Yöllä laite ei ole ollut käytössä.
– Oikein hyvä laite ja aika vaivatonkin, kunhan siihen vain tottui. Aluksi meillä oli kyllä pientä sählinkiä ja vähän myös pelkäsin vaimon antamaa neulan pistoa, mutta turhaan, Tapani paljastaa.
Perushoitajakoulutuksen saanut Anne oppi nopeasti neulan ja pumpun salat. Tapani ei itse neulaa ole voinut vatsaansa pistää käsien vapinan vuoksi.
Hyvät kokemukset
Uusi lääkehoito suoraan elimistöön on ollut Wikströmin pariskunnan mieleen. Kokemukset laiteavusteisesta Parkinsonin taudin hoidosta ovat pääsääntöisesti hyviä, vaikka pumppuhoito jouduttiin viiden vuoden jälkeen lopettamaan viime syksynä.
Lääkeaine ei enää jostain syystä imeytynyt vatsan kovettuneista kudoksista kunnolla eteenpäin elimistöön.
Tapani syö nyt taas samoja pillereitä kuin ennen pumpun käyttöönottoa. Toiveissa on, että hän voisi palata pumpun käyttöön taas uudestaan, sillä se helpottaa elämää.
– Olo paranee, kun lääke vaikuttaa koko ajan tasaisesti, Anne toteaa.
Laiteavusteisen hoidon ansiosta Tapanin hankalat tilanvaihtelut vähenivät jopa merkittävästi. Etenkin liikkuminen parani. Pillereitä, joiden ottoa olisi voinut unohdella, ei enää tarvittu.
– Tosin joskus taisin kyllä unohtaa käynnistää pumpun, Tapani naurahtaa.
Wikströmin perheen käyttämä apomorfiinipumppu toimi yleensä hyvin, mutta ei aina. Akussa oli toisinaan häiriöitä ja letkussa oli tukoksia. Valmistajan laitehuolto toimi kuitenkin hyvin ja viat korjattiin.
Julkaistu Hermolla-lehdessä 1/2023
Kuvat: Kari Rissa
