Pirjo Lipasti iski eräänä kevätpäivänä kuokan kotipihan multaan ja huomasi ihmeekseen otteensa lähes herpoavan. “Tunsin oloni väsyneeksi ja tympeäksi, käsikin tärisi kummasti.”
Outo olo ja väsymys oli vaivannut Pirjoa töissäkin seurakunnan keittiöllä. Työt olivat muuttuneet joiltain osin hankaliksi, eivätkä jotkut pienet askareetkaan tahtoneet sujua.
“Perunoita kuoriessani motkotin niille, että mikä teitä vaivaa, kun ette meinaa käsissä pysyä”, Pirjo naurahtaa.
Hän meni lääkärin vastaanotolle ja kuvasi niin tarkasti vaivansa, että tämä arvioi sairauden Parkinsonin taudiksi.
Neurologi teki lopullisen diagnoosin tutkimusten jälkeen ja määräsi ensimmäiset lääkkeet. Elettiin vuotta 2007 ja Pirjo oli vähän yli 50-vuotias.
“Menin töihin ja sanoin, että Parkinsonin tautihan tämä on.”
“Kaipaan työn antamaa arkirutiinia”
Ilmajoelta kotoisin olevan Pirjon juuret ovat vahvasti Pohjanmaalla. Hän kasvoi seitsemän lapsen perheessä, jossa oli kaksi tyttöä ja viisi poikaa.
“Kyllä siinä sisu kasvoi ja oppi pitämään puolensa jo lapsena.”
Pirjo opiskeli ompelijaksi ja oli pari vuosikymmentä töissä huonekaluteollisuudessa. Aikuisena hän kouluttautui kokiksi ja pääsi töihin seurakunnan keittiölle ja piti työstään.
“Meillä oli hyvä työporukka keittiöllä, hauskaa yhdessä, naurua ja jutustelua.”
Puolisokin oli löytynyt Pohjanmaalta, Myllysalosta Kurikan tuntumasta. Maatalousyrittäjänä toimiva mies on rauhallisen luja pohjalainen ja vankka tuki myös sairauden aikana.
Parkinsonin taudin alkuvuodet sujuivat suhteellisen hyvin ja oireet pysyivät lääkkeillä hallussa. Työstä luopuminen oli kuitenkin edessä sairauden edetessä ja Pirjo jäi eläkkeelle 2011.
“Seurakunnan keittiön iloista ilmapiiriä ja niitä arkisia askareita kaipaan vieläkin.”
Huomaamattomuus ja ohi puhuminen sattuu
Parkinsonin tauti on vienyt elämästä paljon ja joskus Pirjosta tuntuu, ettei häntä oteta sairauden oireiden vuoksi huomioon riittävästi.
“Toisinaan asioidessani jossain olen kokenut, ettei minulle puhuta vaan vastataan ohitseni, ikään kuin en ymmärtäisi, sellainen tuntuu pahalta.”
“Enhän minä mieleltäni ja ajatuksiltani miksikään ole muuttunut, sama Pirjo olen vieläkin, vaikka minulla on tämä sairaus.”
Pirjo sanoo olleensa aina puhelias ja iloinen luonne, jonka sisäinen hymy näkyi kasvoillakin. “Olin tavallisesti porukassa se henkilö, johon katsottiin, kun piti keksiä puhuttavaa.”
“Minulla on aina ollut vilkas luonne, olen puhelias ja nauravainen.” Parkinsonin tauti on vienyt osan ilmeikkyydestä pois ja se harmittaa Pirjoa.
“Hymy on yhä sisällä, mutta se ei enää näy kasvoilla samalla tavoin kuin ennen.”
Hyvän ystävän kanssa puhuminen auttaa
Onneksi sairaus on tuonut elämään hyviä ystäviä, joista varsinkin lähellä asuva Tellervo Ropponen on ollut tärkeä. “Tutustuin Tellervoon jo silloin, kun hän piti kotinsa yhteydessä kampaamoa”, Pirjo kertoo.
Tellervo sairastui jo ennen Pirjoa Parkinsonin tautiin ja joutui lopettamaan parturi-kampaamonsa. Hyvä ystävyys Pirjoon kuitenkin säilyi. “Soitin Tellervolle heti diagnoosin saatuani.”
Tellervo on vuosien varrella ollut Pirjolle ystävä ja vertaistuki. Hän on kertonut Parkinsonin taudista ja sen kanssa elämisestä. “Soittelemme Tellervon kanssa usein ja käymme kylässä.”
“Puhumista sitä kaipaa ja sanoilleen vastakaikua, että otetaan kantaa ajatuksiin”, Pirjo toteaa.
Juuret Pohjanmaan lakeudella
Kymmenisen vuotta Pirjon sairaus on pysynyt oireiltaan lievempänä, mutta nyt hän on huomannut sen muuttuneen vaikeampaan suuntaan. “Sairauteen on tullut On-Off tilanvaihtelut viime aikoina (On-vaiheen aikana lääkitys vaikuttaa ja oireet ovat vähäisemmät, Off-vaiheen aikana lääkitys ei vaikuta ja liikkumiskyky heikkenee tai jopa häviää täysin).”
Pirjo on käynyt neurologin vastaanotolla Seinäjoella ja aikaisemmin ajat vastaanotolle tulivat puolen vuoden välein säännöllisesti. “Nyt aikoja ei enää tule ja niitä joutuu soittamaan itse.”
Iloa Pirjon elämään tuo perhe ja lapsenlapset. Hän harrastaa ulkoilua, pyöräilee, on mukana Marttojen toiminnassa ja kutoo mielellään. Elämä sujuu omalla painollaan ja pohjalaisella juurevuudella.
“Olen tavannut sanoa, että eletään ja ollahan, eihän tästä elämästä kukaan kastumatta seleviä.”
Julkaistu 14.6.2017
