Kun sairaus vaikuttaa elämään negatiivisesti, eläimet pystyvät tuomaan positiivista energiaa sairauden kanssa elämiseen. Lemmikeistä voimaa elämäänsä saa muun muassa Iisalmelainen Anja Riitta Kainulainen.
Teini-iässä Anja Riitta Kainulaisen, 58, kädet alkoivat vapisemaan. Häntä itseään ei kyseinen vapina oikeastaan haitannut, mutta tarkkasilmäinen sisko kiinnitti siihen huomiota.
Musiikkilukion jälkeen Kainulaisen tie vei apuhoitajan eli nykyisen lähihoitajan koulutukseen. Siellä vapinasta alkoi olla haittaa, varsinkin jos esimerkiksi opettaja tarkkaili Kainulaisen työskentelyä. Kaikesta huolimatta Kainulainen meni työelämään vuonna 1987. Nyt kuitenkin viimeisen neljän vuoden aikana vapina on lisääntynyt.
– Lopulta en oikein kestänyt enää hoitajan työn fyysistä painetta ja rasitusta sairastamani niska-olkavarsi-oireyhtymän vuoksi. Samalla vapina paheni entisestään enkä pystynyt enää tekemään tarkkuutta vaativia työtehtäviä. Tavallaan essentiaalisen vapinan diagnoosi ratkaisi, että pääsin osa-aikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle, Kainulainen muistelee.
Nykyään Kainulainen työskentelee muistisairaiden yksikössä virikeohjaajana. Kyseisessä työssä vapina ei häiritse, ja työkaverit ovat tietoisia hänen sairauksistaan.
– He ottavat sairauteni hyvin huomioon, ja auttavat esimerkiksi kahvin kaatamisessa tarvittaessa.
Vaikka työyhteisö suhtautuu sairastavaan positiivisesti, näin ei ole kaikkialla.
– Jotkut ihmiset saattavat jopa nauraa ääneen vapisevan henkilön nähdessään. Sen vuoksi välttelin yhdessä vaiheessa tilanteita, joissa vapinani näkyy, Kainulainen harmittelee.
Lemmikeistä positiivisia voimavaroja
Kun Kainulainen saapuu kotiin, häntä odottaa ovella kaksi onnellista kissaa. Hän asustelee kolmestaan viisivuotiaan Töppösen ja kuusivuotiaan Mollin kanssa.
– Siinä he ovat toivottamassa tervetulleeksi aivan kuin sanoen, että ihanaa kun tulit kotiin.
Kainulainen kertoo heidän olevan yhtä tiivistä porukkaa. Kissat seuraavat paljon emäntänsä puuhia, mutta tarvittaessa antavat hänen myös levätä. Päivittäiset sylihetket antavat iloa niin kissoille kuin myös omistajalleenkin.
– Kun istun vaikka kutomassa villasukkaa tai luen sängyllä kirjaa, kissa tulee pyytämättä kehräämään ja pyytämään rapsutusta. Niissä hetkissä tulee olo, etten ilmeisesti olekaan mikään hassumpi ihminen. Samalla stressitasoni laskee kummasti, Kainulainen pohtii.
Hän myös kertoo kokevansa onnistumisen tunnetta, kun kissa kääntyy paljastamaan vatsansa luottamuksen osoituksena.
– Luottamus ja ylipäätään suhde molemmin puolin on todella tärkeää.
Edellä mainittujen positiivisten voimavarojen lisäksi eläimet luovat tietynlaisia rutiineja sekä rauhallisuutta arkeen.
– Eläimet antavat ihan hirveästi ihmiselle. Omasta puolestani voin kertoa, että työ muistisairaiden kanssa voi toisinaan olla todella levotonta. Kun tulen töistä kotiin, kissat rauhoittavat minua suuresti läsnäolollaan, Kainulainen sanoo.
Lemmikit tuovat mieleen muistoja
Kainulaisella on koko elämän ajan ollut eläimiä ympärillä. Nykyistä aiemmissa elämäntilanteissa hänellä on ollut koiria.
– Syntymäkodissa maalaistalossa koin rakkaimmat muistot pelloilla vasikoiden kanssa. Äitini aina sanoi, että siellä menin valkoinen tukka liehuen.
Työssään Kainulainen on huomannut myös muistisairaiden uppoutuvan lapsuusmuistoihin eläinten myötä.
– Keskusteluissa eläimet nousevat aina esiin. Kenellä on ollut koiraa, kenellä kissaa, hevosta tai lehmää. Olen myös huomannut kuinka muistisairaat rauhoittuvat eläinaiheisten videoiden äärelle, ja suloiset kissanpentuvideot ovat aivan loistavia hauskanpitoon. Parhaimmillaan eläimet ovat saaneet sairautensa vuoksi ilmeettömän henkilön selkeästi hymyilemään silmät loistaen. Niin suuri merkitys eläimillä on, Kainulainen havainnollistaa.
Kuvat: Anja Riitta Kainulaisen kotialbumi
Julkaistu hermolla-lehdessä 4/2021
