Ulkona ja luonnossa liikkuen –kurssilla käytiin tutustumassa melonnan saloihin kesäkuun alussa. Päivä alkoi tunnin mittaisella perehdytyksellä, jonka parissa ryhmä siirtyi kätevästi ohjaajan hyppysissä maalta merelle.
Suurimmat pelot liittyivät arvatenkin kajakin kapeaan olemukseen – pysyykö se pystyssä vai ei? Kannustavan ilmapiirin vallitessa astuttiin kuitenkin rohkeasti uuden lajin pariin, ja myös olemukseltaan tukevampi kahden hengen inkkarikanootti oli mahdollinen kulkuväline.
Auringon paahtaessa Turun Uittamon yllä lähdettiin melomaan tyyneyttä huokuvalle merelle, ja kaikki onnistuivat taittamaan matkaansa turvallisesti – sekä kaatumatta. Nesteytys kuumana päivänä pysyi kunnossa kajakkeihin kiinnitettyjen vesipullojen avulla.
Melonnan tuoma jännitys sekä kauniit maisemat olivat omiaan antamaan henkistä voimavaraa arjen pyörteisiin, mutta toki myös vatsalle oli tarpeen saada voimavaroja. Niiden saamisesta piti huolen kahvipaussi herkullisine leipineen.
Tauolla pöydän ääressä juteltiin aiheista laidasta laitaan – myös vertaistuellista keskustelua heräsi. Kun oltiin valmiita, lähdettiin taas kohti merta. Tällä kertaa sai mennä ihan omatoimisesti, ja osa lähtikin vauhdilla melomaan kohti häämöttävää Aurajokea.
Päivän lopuksi vielä venyttelyt kurssinvetäjä Pia Vierimaan johdolla, ja siitä hyvillä mielin kohti kotia. Jälkeenpäin lihakset kertoivat ainakin ensimmäistä kertaa melontaa kokeilleelle järjestöassistentti Satu Matikaiselle että kyllä on rehkitty, ja hartiat muistuttivat että aurinkorasvaa tulee olla riittävästi joka kohdassa. Siitä huolimatta sisäinen olonsa on ollut huomattavasti raukeampi – ja niin on todennäköisesti muillakin kurssille osallistuneilla.
