Ajankohtaista

Välitämme tietoa tutkimuksista, hoidoista ja itsehoitomahdollisuuksista. Vertaistarinoita unohtamatta. Selaa uutisia ja henkilötarinoita.

Kansainvälistä liikehäiriösairauksien päivää vietetään 29.11.

22.11.2023

Kansainvälistä liikehäiriösairauksien päivää vietetään 29.11. Päivää vietettiin ensimmäistä kertaa viime vuonna. Sen lanseerasi kansainvälinen Parkinsonin taudin ja muiden liikehäiriösairauksien ammattijärjestö MDS (The International Parkinson and Movement Disorder Society). Päiväksi valikoitunut 29.11. on ranskalaisen neurologin Jean Martin Charcot’n syntymäpäivä. Hänen rooliaan liikehäiriösairauksien tutkimuksen kehittymisessä pidetään merkittävänä.

Yleisimpiä liikehäiriösairauksia ovat mm. essentiaalinen vapina ja Parkinsonin tauti. Lisäksi on monia harvinaisempia kuten erilaiset dystoniat, Huntingtonin tauti ja epätyypilliset parkinsonismit (ns. Parkinson plus). Suomessa liikehäiriösairauksia sairastavia arvioidaan olevan yhteensä peräti yli 70 000. Sairaudet koskettavat mitä suurimmissa määrin myös sairastavien läheisiä, joten vaikutuspiiri on vieläkin suurempi.

Liikehäiriösairaudet ovat vaikeita sairauksia diagnosoida, hoitaa ja ymmärtää. Sairastavat kohtaavat edelleen väärinymmärrystä ja tiedonpuutetta jopa terveydenhuollossa. Nimestään huolimatta ne ovat paljon muutakin kuin vain motorisia oireita ja niitä sairastavat kohtaavat eri diagnooseista huolimatta hyvinkin samankaltaisia haasteita arjessa. Liikehäiriösairauksien liitto pyrkii osaltaan lisäämään sote-alan ammattilaisten ymmärrystä haasteista, joita sairastavat läheisineen kohtaavat arjessa.

Miten huomioimme päivän Suomessa?

Tänä vuonna osallistumme kansainväliseen teemapäivään järjestämällä kaikille avoimen webinaarin aiheesta liikehäiriösairauteen sopeutuminen ja hyväksyminen. Tarkat tiedot webinaarista täältä.

Sinäkin voit levittää tietoutta omasta tai läheisesi liikehäiriösairaudesta. Ota käyttöösi valmiita englanninkielisiä materiaaleja MDS:n sivuilta tai tee oma suomenkielinen postauksesi ja lisää siihen aihetunnisteeksi #MoveDisorder

Mikä MDS?

MDS (The International Parkinson and Movement Disorder Society) on kansainvälinen järjestö, johon kuuluu yli 11 000 lääkäriä, tutkijaa ja muuta terveydenhoitoalan ammattilaista. He ovat omistautuneet parantamaan liikehäiriösairauksia sairastavien hoitoa tutkimuksen ja tiedon lisäämisen kautta.

Lue myös